Urheiluliitto palkitsi urheilijoitaan

Julkaistu: 11.01.2016

Turun Urheiluliiton perinteinen ja vuotuinen Gaalaristeily vietettiin jälleen Viking Linen miniristeilynä lauantaina 9.1.2016. Risteilyllä mukana oli ennätysmäärä osallistujia – noin 150 urheilijaa, valmentajaa ja aktiivista toimijaa. Ikähaarukkakin oli varsin laaja sillä palkituista nuorin osallistuja oli 12-vuotias ja vanhin 92-vuotias. Ei lienee vaikeaa arvata kuka tuo vanhin oli mutta jos se jollekin oli epäselvää niin annan vihjeeksi etunimen: Martti! Pääseuran puheenjohtaja piti hänelle puheen ja halusi ehdottomasti skoolata hänen kanssaan ennen virallisia palkitsemisia. Huomattavaa oli myös se, että heidän lisäkseen kunniapuheenjohtaja (Raimo Heinonen) sekä kaikkien kahdeksan jaoston puheenjohtajat olivat mukana. 

Menomatka Ahvenanmaalle sujui leppoisan tutustumisen merkeissä ja vasta tukevan ruokailun jälkeen paluumatkalla päästiin itse asiaan eli palkitsemisiin. Juhani Lehdon vetämänä seremonia sujui luistavasti läpi teemalla ”kaikki SM-tason sekä kansainvälisesti menestyneet urheilijat ja valmentajat palkitaan kannustusmitalilla”. Kaikkiin SM-kategorioihin – pronssiin, hopeaan ja kultaan – löytyi paikalta vähintään toista kymmentä ansioitunutta – joukossa myös oman jaostomme palkittavat eli Riitta Björkengren, Reija Lindgren sekä Arto Simojoki. Tyttöjen parimiehishopea ja Riitan henkilökohtainen pronssi Seniorien SM-kisoissa saivat ansaitsemansa huomion ja siinä siivellä myös Artoakin huomioitiin. 

Muista palkittavista huomio kiintyi VoLi:n voimistelijoitten suureen joukkoon sekä yleisurheilijoitten maastojuoksijoihin. Seuran parhaaksi urheilijaksi oli tarjolla monta ehdokasta ja valituksi tuli nuori aerobikkaava neitokainen nimeltään Fanni Samppa. Suoritus oli varsin mahtava: ensi kertaa arvokisoissa ulkomailla ja silti maailman valioitten seurassa komea neljäs sija huippupistein.

Kuten edellä tuli todettua, palkintoja jakamaan oli valittu mm. jaostomme puheenjohtaja Johanna Vähä-Mäkilä, jota myös tiukasti haastateltiin keilailusta ja siinä menestymisestä. Johannan mielestä ehkä tärkein osa-alue tavoiteltaessa menestystä oli tinkimätön harjoittelu. Tuon voivat varmaan kaikki jaoston jäsenet allekirjoittaa ja uskon että muillekin jaostoille se voisi olla ohjenuorana.

Alkuillasta oltiin jälleen kotisatamassa ja tie vei kotiin odottamaan ensi vuoden risteilyä. Toivottavasti silloin oma jaostomme olisi yhtä hyvin esillä kuin tällä kertaa.

 

Tyttöjen suuri juhlahetki on käsillä. Arto tuossa yrittää vielä jotain sönköttää...

 

Arto