Mustakeltaista sykettä

Albumeittain vanhoja valokuvia

Tämä kirja sai alkunsa laatikollisesta vanhoja valokuvia. Turun Urheiluliiton varastossa oli vuosikymmenien ajan säilytetty kuvia ja tyylikkäitä kuva-albumeita, joissa esiintyvillä ihmisillä oli tärkeä tehtävä. He olivat urheiluliittolaisia. Kuvat kertoivat vanhoista marsseista, eteenpäin pyrkimisestä ja voitoista. Studioissa kuvatut poseeraukset olivat täynnä itseensä ja urheiluun uskovien ihmisten määrätietoisuutta. Ja urheilukentillä ja saleissa otetut kuvat puhkuivat urheilun riemua eri aikakausina.

Nämä valokuvalaatikon ihmiset kantoivat jotakin hyvin arvokasta ja samalla varjelemisen arvoista. Se jokin oli yleisemmällä tasolla turkulaisuutta ja erityisemmällä tasolla urheiluliittolaisuutta. Kuvat hurmasivat ensin Anne Lehmus-Valtosen ja Matti Pesolan. Sen jälkeen allekirjoittanut pääsi mukaan ihmettelemään vanhojen kuvien tunnelmaa.

Päätimme kolmisin esittää Turun Urheiluliiton johtokunnalle, että kuviin liittyvät tarinat on nyt syytä kirjoittaa, kun kerran Urheiluliittokin viettää 110-vuotisjuhlavuottaan. Tiesimme silloin kevättalvella 2011, että aikaa ei ole paljon ennen syksyn juhlallisuuksia. Ja tunsimme samalla polttavan voimakkaana kuvien velvoittavan kutsun. Se kutsu tuli yli 100 vuoden takaa. Se kutsu vaati kuvien tarinan avaamista tämän päivän urheiluliittolaisille ja tämän päivän turkulaisille.

Turun Urheiluliitto on yli sadan vuoden ajan rakentanut turkulaista mielenmaisemaa. Tässä kirjassa kerrotaan osin unohdettuja tarinoita turkulaisuudesta ja urheiluliittolaisuudesta. Sentit, sekunnit ja ennätykset ovat vain väliaikaisia suoritusten rajapylväitä, mutta näiden kuvien tunnelma tuntuu nousevan ajan ja vuosikymmenien yläpuolelle. Näihin kuviin on vangittu ikuisesti parempaan pyrkivien turkulaisten urheiluihmisten tarinat.

Tämä kirja ei ole Turun Urheiluliiton historia, koska Jyrki Talonen kirjoitti sen kymmenen vuotta sitten. Hänen kirjoittamansa kirja Sydän sykkii sataa palkittiin silloin Vuoden urheilukirjana. Me halusimme kutsua tuon palkitun historian kirjoittajan joukkoomme. Ajattelimme nimittäin, että ihan kaikkea hän ei kuitenkaan ollut tuohon palkittuun teokseensa vielä ollut Turun Urheiluliitosta kirjoittanut. Kutsuimme mukaan myös Maria Vesterisen, joka on Turun Urheiluliiton entisiä jumppareita ja voimisteluvalmentajana kunnostautunut Turun Sanomien urheilutoimittaja ja erityisesti pitkän linjan urheiluliittolainen.

Työnjako oli sellainen, että Matti Pesola yhdessä allekirjoittaneen, Jyrki Talosen ja Maria Vesterisen kanssa kirjoitti kuvien tarinat. Varsinaisen suurtyön kuvien luokittelemisessa, valinnassa ja kirjan taittamisessa teki Anne Lehmus-Valtonen.

Kiitämme Turun Urheiluliiton johtokuntaa, joka teki päätöksen kirjan kustantamisesta. Kiitämme myös Turun Sanomia, jonka arkistosta olemme saaneet täydentää kuvavalikoimaamme. Lämmin kiitos myös Heikki Mäelle ja Kaarina Helteelle, jotka antoivat käyttöömme kuvia omista kuvakokoelmistaan. Ja kiitämme myös Suomen Urheilumuseota ja sen johtajaa Pekka Honkasta, koska Urheilumuseo on luvannut tallentaa Turun Urheiluliiton kuvakokoelman omiin arkistoihinsa.

Työryhmän puolesta
Turussa 30.9.2011
Kalle Virtapohja


Kirja ilmestyi 10.11.2011. Kirja on myynnissä Turun Urheiluliiton toimistolla Linnankatu 36. Kirjan hinta on toimistolta ostettuna 20 euroa jäsenille ja 25 euroa muille. Kirja on myynnissä myös Kansallisessa kirjakaupassa, Suomalaisessa kirjakaupassa ja Akateemisessa kirjakaupassa Turussa.