Kisaraportti 25.4.2015

Julkaistu: 28.04.2015

Simo Klimscheffskij´n muistoajo, 25.4.2015

Lauantaina 25.4.2015 ajettiin mukavassa, poutaisessa kevätkelissä turkulaisen pyöräilyvaikuttajan, Simo Klimscheffskij´n muistoajo Turun Hirvensalossa.

Miesten päälähtö ajettiin yhdistettynä elite-, kilpa- ja M18-sarjojen lähtönä, johon starttasi kansalliseen kilpailuun runsaslukuinen, noin 120 kuskin ryhmä. Reittinä oli jo tutuksi tullut noin 4 kilometrin mittainen kierros, sisältäen myös noin 500 metriä pitkän Toijaisten mäen. Päälähdössä kierros ajettiin 18 kertaa.

Turun Urheiluliiton joukkueen taktiikka kilpailussa oli saada yksi tai useampi ajaja mukaan irtiottoon, joka menisi maaliin saakka. Vaikka kilpailussa olikin useita potentiaalisia irtiottoyrityksiä, ei tällä kertaa saatu luotua sopivaa ja riittävän vahvaa ryhmää, joka olisi ison pääryhmän selättänyt. Tällä kertaa myös tuuli suosi isoa pääjoukkoa, koska alamäkiosuuden jälkeisellä takasuoralla ei syntynyt kunnon "sivutuulimyllytystä". Kilpailun loppukierroksilla lähinnä TWD-Länkenin ja Porvoon Akilleksen vahvojen joukkueiden kontrolloidessa pääjoukkoa, alkoi näyttää ilmeiseltä, että kilpailu tultaisiin ratkaisemaan loppukirissä. Näin kävikin, joten joukkueen vahvempien kirimiesten puuttuessa, päätti allekirjoittanutkin yrittää menestystä kirissä. Sainkin mukavasti luovittua itseni hyviin asemiin ennen maalimäkeä, mutta vahvemmat kirimiehet tulivat lopussa ohi. Lopulta kolmoisvoiton vei TWD-Länkenin kolmikko Ben Carman, Roope Nurmi sekä Sami Tiainen. Jälleen kerran on nostettava hattua Länkenin suomalaisittain vahvan joukkueen edessä. Turun Urheiluliitosta Erik Relanto voitti M18-sarjan sijoittuen myös koko lähdössä komeasti sijalle 9. Muista maaliin ajaneista Urheiluliittolaisista Lauri oli 8., Sami 33. ja kilpasarjassa Jussi Heiro ajoi sijalle 2.

–Lauri Seppä