Varusteet ja pukeutuminen

Kilpavoimistelun varusteista ja pukeutumisesta

Kilparyhmille tilataan yleensä kerran vuodessa harjoituspuku (n. 50 €), jota käytetään muun muassa seuran leireillä, maajoukkueleirityksillä, treenipäivillä ja mahdollisuuksien mukaan myös kilpailujen alkulämmittelyssä. Tämän lisäksi voimistelijalla on hygieniasyistäkin hyvä olla myös itse hankittuja voimistelupukuja.

Turun Urheiluliittoa edustettaessa kilpailuissa käytetään ensimmäisenä kilpailupäivänä jaostomme virallista kisapukua (n. 170 €), mahdollisissa telinefinaaleissa myös jonkin muun kisapuvun käyttö on mahdollista. Suomea edustettaessa noudatetaan Voimisteluliiton antamia ohjeita myös kisapuvun käytöstä. Tämän hetkinen seuran kisapuku säilyy käytössä niin kauan kuin kyseinen malli on saatavissa, ja se pysyy mallistossa (GK). Kisapukutilauksia tehdään tarpeen mukaan, joten voimistelijoiden tulee itse olla aktiivisia, mikäli tarvitaan uusi puku tai vanha on jäämässä pieneksi huomioiden, että toimitukseen kuluu helposti 3–4 kuukautta.

Seuran verryttelyasu (n. 60 €) ja muita seuratuotteita löytyy Stadium -mallistostamme. Lisätietoa ja hinnasto näiden tuotteiden osalta löytyy täältä.

Räpsiä (n. 40 €) käytetään nojapuilla. Niiden avulla voimistelija saa puuaisasta paremman otteen ja näin ne mahdollistavat suuremmat heilahdukset. Samalla räpsät suojaavat kämmenten ihoa. Seurassamme aloitetaan räpsien käyttö, kun voimistelija on oppinut kipin ja heilumaan riittävällä laajuudella. Voimistelija ottaa räpsät käyttöön, kun asiasta on keskusteltu ryhmän valmentajansa kanssa, ja tämä on antanut niiden käyttöön luvan. Ryhmän valmentaja auttaa valitsemaan oikean koon ja mallin. Voimistelijan tulee itse laittaa räpsät käteensä. Niitä ei saa lainata toisille kilpailuissa tai harjoituksissa. Räpsät muotoutuvat voimistelijansa käteen, joten toisen henkilön räpsien käyttäminen aiheuttaa loukkaantumisriskin. Voimistelijan tulee säännöllisesti tarkistaa räpsiensä kunto. Kuluessaan niihin tulee tyveen helposti repeytymiä. Repeytynyttä räpsää ei turvallisuussyistä saa käyttää, vaan ottaa uudet räpsät käyttöön. Lapaset, rannesuojat ja pussukat tulee pestä säännöllisesti.

Kilpailupussissa tulisi olla kaksi paria räpsiä ja rannesuojia, varalla olevat räpsät ovat olemassa mahdollista räpsien rikkoutumisen silmällä pitäen. Näitä molempia pareja tulisi käyttää vuorotellen harjoituksissa. Toisia räpsiä säilytetään kotona, tai omalla hyllyllä salilla. Varalla olevaa paria tulisi käyttää ainakin viikon verran, esimerkiksi sellaisena hetkenä, kun voimistelija harjoittelee helppoja liikkeitä. Näin uudet räpsät ajetaan sisään turvallisesti.

Kun räpsiä käytetään jatkuvasti, olisi hyvä olla jo käytössä jatkuvasti kahdet parit, esimerkiksi vuoroviikoin. Näin molemmat muotoutuvat samanlaisiksi voimistelijan käsiin. Kilpailuihin tulee ottaa molemmat räpsät mukaan. Ulkomaille kilpailemaan tai leirille lähtiessä räpsät tulee pakata käsimatkatavaroiden joukkoon.

Jokaisella eliittiryhmissä voimistelevalla tulee olla omat henkilökohtaiset remmit (n. 10 €). Remmejä käytetään rekkiaisalla, jossa harjoitellaan turvallisesti vaikeampia liikkeitä. Remmien kuuluu olla tarpeeksi kireät, jotta käsi ei luiskahda läpi. Tästä syystä ranteiden ihoon tulee helposti pieniä verenpurkaumia. Voimistelijoiden ja huoltajien ei yleensä tarvitse huolestua ranteisiin muodostuneista jäljistä, eikä myöskään käsien aukeamisesta. Nämä kuuluvat asiaan kunnes käden nahkakerros paksuuntuu. Vesikelloja, haavoja yms. ei saa peittää laastarilla tai teipillä muuta kuin nojapuuharjoituksen yhteydessä. Voimistelijan on kuitenkin syytä tarkastaa, että haavat eivät pääse tulehtumaan.

Omavalintaisessa luokassa voimistelija saa oman permantosarjan ja musiikin. Jokainen etsii ja valitsee itse kappaleensa, mutta musiikki tulee hyväksyttää ryhmän vastuuvalmentajalla. Permantosarjassa korostetaan esiintymistä, taiteellisuutta ja koreografiaa, joten mikä tahansa musiikki ei kelpaa. Jokaisen permantosarjan tulee olla persoonallinen. Permantosarjasta saattaa koitua lisäkustannuksia riippuen siitä, miten ja kenen avustuksella sarja ja sen koreografia tehdään.