Aamuset 2010
4.12.2010
Ylös,ulos ja lapset liikkeelle
Kun mietimme 2000-luvun alkua, aikaa jolloin olimme itse noin kymmenen vuotiaita, päälimmäisenä muistona meille tulee pihaleikit naapurilasten kanssa. Monina iltoina tulikin huudeltua: ”oma rotta pelastettu” tai ”kymmenen tikkua laudalla”! Kuinka usein nykyisin kuulet vastaavia huutoja omalta pihaltasi? Nykypäivänä kavereiden kanssa pelaillaan lähinnä tietokoneella tai vastaavilla laitteilla sisätiloissa. Täytyy kuitenkin muistaa, että suositus lasten liikkumisesta olisi vähintään kaksi tuntia päivässä. Seuratoiminta mahdollistaa lapsille liikkumisen ilon ja onnistumisen kokemuksia.
Kun pysähtyy hetkeksi katsomaan eri seurojen liikuntamahdollisuuksia, voi huomata kuinka monipuolinen tarjonta lapsille on. Alle kouluikäisille liikkujille löytyy luovaa ja omaehtoista harrasteliikuntaa, mutta myös tiettyihin lajeihin valmentavaa vakavampaa urheilua.
Olemme varmoja, että Turun seudun liikuntamahdollisuuksista löytyy se tarvittava kahden tunnin päivä-annos, ja vanhempien tulisikin aktiivisesti kannustaa lasta kokeilemaan erilaisia vaihtoehtoja niin kauan kunnes lapsi löytää omansa, olipa se sitten pallon potkiminen kaverin kanssa kotipihalla tai joukkuetoverin kanssa urheilukentällä.
Meidän itsemme on helppo ryhtyä puheista tekoihin, sillä ohjaamme sinettiseurassa. Nuori Suomi sinetti on valtakunnallinen seuratoiminnan laatumerkki, joka takaa koulutetut ohjaajat, lasten kasvun tukemisen ja monipuolisen liikkumisen urheiluseurassa. Haluamme olla mukana tekemässä yhteiskunnallista hyvää ja tuottaa näitä palveluja opiskelumme ja työmme ohessa. Olemme iloisia liikunnan harrasteammattilaisia, joille seuratyö tuottaa kokemuksia ja elämyksiä.
Kun oma päivä jumppasalilla päättyy aikuinen-lapsi tuntiin, liikkariin, tanssiin, jumppakouluun, joukkuevoimisteluun, cheerdanceen, kilpa-aerobicibiin tai touhutuntiin huomaa nähneensä ihmeellisen asian: liikunnan ilon kiistattoman merkityksen. Sitä ei voi sanoin kuvailla, se täytyy itse kokea. Omaehtoisesti tai hyvässä seurassa liikkuen.
Liisa Perijäinen ja Susanna Purtsi
Lasten ja nuorten liikunta, Voimistelu- ja liikuntajaosto, Turun Urheiluliitto
7.11.2010
Lupa leikkiä sankaria
Urheilijana minua on vahvasti puhutellut erään australialaisen huipputriathlonistin kommentti ”We are all so serious about sports, but if it’s not fun, what’s the point”. Urheilussa onkin kaksi äärimmäisen liikuttavaa voimaa – leikki ja sankaruuden tavoittelu. Kaiken onnistuessa tämä saumaton liitto solmitaan jo lapsuudessa, jalostetaan nuoruudessa ja huipennetaan aikuisuudessa.
Ajatus leikistä saattaa tuntua vieraalta maitohappohyökkäysten keskellä elävästä urheilijasta. Mutta kuunnelkaa vaikka Juha Mietoa, joka tietää jotain urheilusta. Leikiksi nimitti hänkin urheilua aina huippua myöten. Vaikka lapsuuden hiekkalaatikko vaihtuu kaukaloksi tai takapihan metsäseikkailut seikkailu-urheiluksi, kyse on omien viettien seuraamisesta.
Leikki tosin tuntui olevan kaukana lapsuuteni muistikuvassa, joka kertaheitolla muutti käsitykseni sankareista. Kooste vuoden 1982 Havaijin Ironman-kilpailusta näytti piinallisesti tuskan, jota kestävyyden äärirajojen etsiminen aiheuttaa. 23-vuotiaan amerikkalaisnaisen hoiperteleva taistelu kohti maalia sai pureskelemaan rystysiä. Nainen ryömi maaliin ja samalla sankariksi. Voiton sijaan riitti, että ei antanut periksi. Olin koukussa.
Oman triathlonurani kuumina vuosina jouduin usein selittelemään tutuille runsaan harjoittelun mielekkyyttä. Silloin olin vaikeuksissa. On hankalaa argumentoida ainakaan järkiperäisesti, miksi on tärkeämpää käydä juoksemassa kymmenen kertaa läheinen mäenrinne ylös kuin hakata klapit mökkisaunaan.
Kilpaurheilun iskemässä kipinässä onkin jotain selittämätöntä. Sen vetovoima avautuu lopulta vain kokemuksen kautta. Vaikka urheilussa tärkeintä ei ole laji vaan liike, minulle triathlon on tarjonnut upean väylän niin kunnianhimon kuin leikillisyydenkin toteuttamiseen.
Kipinässä on kuitenki vaaransa. Sitä on äärimmäisen vaikea sammuttaa.
Arto Lindholm, leikki-ikäinen triathlonisti
2.10.2010
Vauhdin hurmaa jäällä!
Luistelukausi lähestyy. Haluatko kokea vauhdin hurmaa, sosiaalista liikuntaa ja tehokasta treenausta? Pikaluistelua voit harrastaa läpi talven säistä riippumatta. Turun Urheiluliiton luistelujaoston kautta voit tutustua lajiin. Seura on aktiivinen myös pikarullaluistelussa, ja lajien yhdistäminen onkin yleistä.
Pikaluistelun harjoittelu on monipuolista. Luistelukauden ulkopuolella harjoitteluun kuuluu pyöräilyä, juoksua, voimaharjoittelua sekä liikkuvuus- ja lihaskuntoharjoitteita. Lajissa sattuu vain harvoin vammoja. Laji vaatii ja kehittää etenkin tasapainoa, jalkojen ja keskivartalon lihasvoimaa, hapenottokykyä sekä koordinaatiokykyä. Pikaluistelija voi saavuttaa 60 km tuntinopeuden. Nopeimmat luistelevat 100 metriä 9,3 sekunnissa ja kilometrin ajassa 1.07!
Vaikka pikaluistelu on yksilölaji, harjoittelu tapahtuu usein ryhmässä. Lajiin kuuluu myös yhtenä tärkeimmistä ominaisuuksista tekninen osaaminen. Tekniikka, matala polvikulma ja kaarrekiihtyvyys tuovat paljon haastetta.
Laji on harrastajamäärältään pieni. Silti Suomi on sprinttiluistelussa maailman ykkösmaita. Suomen parhaimpia ovat Vancouverin olympiakisoissa 4. sijan 500 metrillä saavuttanut Mika Poutala ja 1000 metrin ME-ajan luistellut Pekka Koskela.
Pikaluistinten terä on pidempi ja kapeampi kuin hokkareissa. Nykyään luistellaan klaps-luistimilla, joissa terän kantaosa irtoaa ja siten luistelupotku pitenee. Kilpa-asuja on kehitetty paljon ilmanvastuksen halkomiseksi, ja testaus tapahtuu tuulitunneleissa.
Turun Urheiluliitolla on talvisin luisteluvuorot Parkin tekojäällä tiistaisin, torstaisin ja sunnuntaisin. Lajia voit harrastaa kilpailumielessä tai vain kuntoilemisen ja sosiaalisen piirin vuoksi. Kiinnostuitko? Kaikki ovat tervetulleita ikään, sukupuoleen ja harrastustaustaan katsomatta!
Lauri Linden
pikaluistelija
4.9.2010
FitVolley – lihaskuntoharjoitteita pehmopallolla
Lentopallo on upea, monipuolinen ja sosiaalinen terveysliikuntamuoto. FitVolley on aikuisille suunnattu hauska ja turvallinen lentopallon pelisovellus. FitVolleyssa käytettävän pehmeän pallon myötä lajin aloittaminen on myös helppoa. FitVolleyssa on lihaskuntoharjoitteita, lihashuoltoa ja lentopalloilua. FitVolley antaa mahdollisuuden kunnon kohottamiseen, ryhmässä toimimiseen ja erilaisten lentopallon pelisovellusten pelaamiseen.
Pehmeä pallo pysyy ilmassa tavallista palloa kauemmin. Näin reaktioaikaa jää enemmän kuin tavallisella lentopallolla pelattaessa, joten onnistumisten määrä lisääntyy. Pehmeä pallo lentää normaalin lentopallon tavoin vaikkakin hitaammin ja antaa anteeksi kokemattoman pelaajan tekniikkavirheet. Pehmeän pallon vuoksi epämiellyttävät tuntemukset käsivarsissa vähenevät huomattavasti ja mikä tärkeintä, FitVolley-palloa ei tarvitse pelätä.
Lentopallo on erittäin monipuolinen laji, jossa suuret lihasryhmät työskentelevät ja koko vartalo tulee harjoitettua. Lasten lentopallossa ja FitVolleyssakin käytetyssä koppipallottelussa erilaiset kurkotukset ja vartalon kierrot ylläpitävät liikkuvuutta. Pari viikkoa sitten Jyväskylässä tarkastetun väitöskirjan mukaan rauhallinen liikunta lujittaa luustoa, mutta parhaiten osteoporoosia ja luunmurtumia ehkäisevät hypyt sekä nopeita suunnanmuutoksia sisältävät liikuntamuodot. Ja hyppyjähän ja nopeita suunnanmuutoksia lentopallossa on. Silmä-käsikoordinaatio ja koko vartalon koordinaatio ovat tärkeitä. Pelaajan tulee huomioida pallo lentoratoineen, pelikaverit, oma asento, tila ja liikkuminen, ja kaikki samaan aikaan. Lentopallon avulla saa myös säilytettyä ja kehitettyä reaktionopeutta ja kimmoisuutta. FitVolleyn hyvä puoli on myös ryhmään kuuluminen.
Liikunnan fyysisestä rasituksesta seuraa usein palkitseva hyvän olon tunne, joka antaa henkistä vireyttä ja voimavaroja arkielämässä jaksamiseen. Liikunnan harrastaja saa positiivista palautetta suorituksistaan ja hyvin hoidetusta kehostaan. Tavoitteiden saavuttaminen omien liikuntaponnistelujen tuloksena kohottaa itsetuntoa ja oman elämänsä hallintaa. Lentopallo antaa kaikki mahdollisuudet fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti rikkaaseen liikuntamuotoon.
FitVolleyta naisille keskiviikkoisin Peltolan ammattikoulussa klo 20.45-22.
Anne Lehmus-Valtonen
Turun Urheiluliitto, lentopallojaoston pj