Jani Ratia

"Liittolaisuus on historiaa, hieno tarina, jossa olen saanut olla mukana."

Uusin TuUL-kasvo on yleisurheilujaoston valmennuspäällikkö, ahkera ja touhukas Jani Ratia. Janin tunnistaa mitä varmimmin kuuluvasta äänestä ja pohjattomasta energiavarannosta. Hänet löytää sorvin äärestä melkein vuoden jokaisena päivänä.

Janin työnkuvaan kuuluu nykyään muun muassa valmentaminen, TuUL:n valmentajien kouluttaminen sekä 15-sarjan ja sitä vanhempien urheilijoiden valmentautumisen organisointi. Hän on vuosien varrella valmentanut useita seuramme nuoria ja aikuisurheilijoita.

Energinen liikkuja jo nuorella iällä

Jani harrasti jo lapsena monenlaista liikuntaa perheen ja suvun piirissä.

– Nappulana harrastin monipuolisesti kaikenlaista, kuten luonnossa liikkumista ja hiihtoa sekä juoksu-, hyppy- ja heittokisailuja. Kavereiden kanssa kävimme potkimassa palloa ja talvella pelasimme pipolätkää. Lisäksi olin mukana nappulaliigassa jonkin aikaa ja kokeilin myös koripalloa. Koulun joukkueissa edustin yleisurheilussa, koripallossa ja jalkapallossa. Vesiurheilut sujuivat kaikkein heikoimmin, koska vesi oli kylmää ja märkää, Jani nauraa.

Edelleenkään ei kylmässä ja märässä uiminen houkuttele Jania, vaikka urheilijoillaan hän teettääkin allasharjoituksia.

Pihanympärijuoksusta aitajuoksuun

Jani päätyi Turun Urheiluliiton toimintaan mukaan vuonna 1982, kun hän tuli isänsä Pertti Ratian kanssa Urheilupuistoon kyselemään, mihin seuraan kannattaisi liittyä.

– Olin sijoittunut TOP100 -sijoille merkittävissä urheilutapahtumissa kuten päiväkodin pihanympärijuoksussa, suvun keskinäisissä kisailuissa sekä koulun urheiluissa. Kuningaslaji yleisurheilu kiinnosti minua kovasti. Meille suositeltiin, että paras vaihtoehto olisi Turun Urheiluliitto, ja niinhän se tietysti olikin! Siitä asti olen ollut MUSTAKELTAISISSA.

Yleisurheilu-uransa alkuaikoina Jani teki kaikkia lajeja monipuolisesti pikamatkoista maastojuoksuihin ja heitosta hyppyihin.

– Ruisriikkikin tuli ”vaellettua” läpi viisi kertaa, ensimmäisen kerran 12-vuotiaana. Karjalan Liiton maastomestaruuskisoihin osallistuin kaksi kertaa korjaten potin loppukirissä. Enää en kestävyysjuoksusta niin perusta, Jani virnistää.

– SM-joukkuemoniotteluissa kävimme harjoittelukavereideni kanssa päättämässä kauden pääsääntöisesti joka vuosi, viimeisen kerran olin mukana 20-vuotiaana. Vaikka kokeilin monia lajeja, pikajuoksu oli ehdoton ykkönen alusta asti. Aitajuoksu alkoi kiehtoa 12–13 -vuotiaana ja niitä sitten kompastelin ykköslajinani urani loppuun asti, Jani murjaisee.

Roppakaupalla upeita muistoja

Liittolaisuus merkitsee Janille kokonaisuutta, johon kuuluu monta hienoa osasta. Kun Janilta kysyy parasta muistoa hänen liittolaistaipaleeltaan, ei selkeää vastausta löydy.

– Liittolaisuus merkitsee minulle perhettä, joka koostuu entisistä ja nykyisistä seuratoimijoista, toimitsijoista, urheilijoista ja valmentajista. Se on historiaa, hieno tarina, jossa olen saanut olla mukana. Suorastaan harmittaa valita vain yksittäisiä hienoja muistoja, koska niitä mahtuu vuosien varrelle niin monta. Voisi sanoa, että paras muistoni on koko iso tarina kaikkinensa, Jani sanailee.

– Oli hienoa esimerkiksi päästä nappulana Leo Uusitalon vetämiin salitreeneihin vanhempien seuran urheilijoiden Tommi Ilveksen, Kimmo Lönnrothin ja kumppaneiden kanssa. Minulla on lisäksi hienoja kokemuksia valmentajani Olli Mannerin ryhmän (jossa isäni sekä Reijo Nummijoki ja Jarmo Santalahti toimivat apuvalmentajina) kanssa koetuista kisoista, harjoituksista ja mökkireissuilta. Mahtavia olivat myös Osmo ja Terttu Lempisen, Ismo Virtasen sekä Leo Laaksosen luotsaamat bussimatkat kisoihin niin kotimaassa kuin Ruotsissakin. Hyviä muistoja on kertynyt myös Leon järjestämistä SM-kisojen tsemppitilaisuuksista seuran kesäpaikalta Ruissalon Kuuvasta sekä Paavo Nurmen kisoista 80-luvulta aina nykypäivään asti.

Janin vastauksista huokuu intohimo seuratoimintaa ja yleisurheilua kohtaan. Muistoja on kertynyt runsaasti myös valmennustaipaleelta.

– Yksi hienoimmista kokemuksista oli valmennettavani Laura Aholan nousu 22-sarjan EM-kisaedustajaksi sekä hänen hienot juoksunsa siellä ja Kalevan kisoissa Paavo Nurmen stadionilla vuonna 2011. Laura venyi tuolloin pronssimitaliin.

Kokonaisuus merkitsee eniten

Jani haluaa korostaa, että mustakeltaiset muistot ovat kokonaisuutena hänelle se kaikkein tärkein asia.

 – Ihan jokainen yksittäinen harjoituskin yhdessä seuran valmentajien ja urheilijoiden kanssa on mahtava kokemus. Tämän LIITTOLAIS-tarinan pohjalta suuntauduin lisäksi aikanaan liikuntatieteen opintoihin Jyväskylään ja Kuubaan. Matkan varrella on tullut kerättyä mahtavia kokemuksia sekä Suomesta että ulkomailta.

 Seuran jäsenille Jani haluaa lähettää seuraavat terveiset: 

 – Vuonna 1901 alkanut MUSTAKELTAINEN tarina on pitkä ja hieno. Me olemme viestikapulan viejiä nyt, joten jatketaan tätä hienoa tarinaa osaltamme sen ansaitsemalla tavalla. Tehdään tarinasta yhdessä entistäkin mahtavampi!

Kuva on otettu 8.2.1985 TSSP-viesteistä eli nykyisistä OP-viestikarnevaaleista