Junnuryhmien esittelyt - Vuorossa 2010 syntyneiden ryhmä

Toisena esittelyvuorossa on vuonna 2010 syntyneiden ryhmä. Ryhmän vastuuvalmentaja Mervi Tulonen kertoo ryhmästään seuraavaa:

Ryhmässämme on tällä hetkellä 25 10-11 vuotiasta kilparyhmäläistä. Treenejä meillä on 3 kertaa viikossa ja kerralla paikalla on yleensä 10-18 junnua ja 2-3 valmentajaa. Yhteensä valmentajia on tällä hetkellä neljä säännöllisesti käyvää ja kolme tuuraajaa. Juuri meidän ryhmämme valmentaminen on mahtavaa hommaa, koska ryhmäläiset ovat innokkaita ja energisiä ja ryhmässä vallitsee kannustava ilmapiiri ja hyvä yhteishenki. Tätä ryhmää valmentaessa on oppinut edelleen paremmaksi organisoijaksi sekä joustavaksi varsinkin talviaikaan ruuhkaisessa hallissa. Lapset ovat opettaneet minulle paljon etenkin kisoissa, jolloin innokkuus, odotukset ja jännitys on ollut valloillaan. Mieleenpainuvimmat kisat ovat varmaankin valmentajan kannalta kiireiset viestikisat, joista lapset tykkäävät valtavasti, kun saa kisata joukkueen eteen.

Ryhmän junioreilta kuultua:

Parasta meidän ryhmässämme on kaverit, hyvä kannustus ja yhteishenki. Lisäksi parasta on se, että treeneissä on kivaa ja tehtävät ovat hauskoja sekä se että oppii aina uutta. Hauskimmat treenit ovat olleet kesätreenit ja erityisesti urheilupuiston maastotreenit sekä talvitreenien ulkolämmittelyt ja kestävyystreeneistä etenkin parivedot sekä kierrosviestit. Hauskimmat kisareissut ovat olleet viestikisat, seuracup ja seuraottelut.

 

kuva: VESA LOIKAS PHOTOGRAPHY

Haastavimmiksi treeneiksi ryhmässä koettiin tekniset lajit, kuten seiväs, korkeus ja keihäs sekä aitajuoksu. Toisaalta aitajuoksu mainittiin myös hauskimpien treenien joukossa. Ryhmän suurimmat odotukset tulevalle vuodelle liittyvät kilpailemiseen: kunpa pääsisi jo kisaamaan!!