TuUL Yleisurheilujaoston jäsenkysely

Jäsenkyselyn tuloksia yleisurheilujaoston urheilijoilta sekä vanhemmilta.

Jäsenkyselyn tuloksia

Suurin osa vastaajista oli vanhempia ja vastaajien toiminnassa mukana olevien henkilöiden ikä oli alle 15 vuotta. Kyselyn perusteella voidaan siis olettaa, että vastaukset kuvaavat toiminnassa mukana olevan juniori-ikäisen urheilijan vanhemman mielipidettä ja näkökulmaa seuran toimintaan. Vastaajien kokonaismäärä oli 112 kpl.

Jäsenkysely on toteutettu aika ajoin, parin kolmen vuoden välein. Kysellyllä pyrimme saamaan selville asioita, joita kehittää toiminnassamme. Huhtikuussa 2019 pidetyssä vanhempaintapahtumassa pidimme myös workshopin näitä aiheita sivuten. Workshopissa käydyt keskustelut tukevat kyselyssä esiin nousseita palautteita ja myös onnistumisia.

Tämä on tiivistelmä kyselystä. Mikäli mieleen nousee kysymyksiä tai haluat keskustella lisää aiheesta, ota rohkeasti meihin yhteyttä.

 

Turun Urheiluliiton yleisurjeilujaoston johtoryhmän psta.

Viestintävaliokunta

Turun Urheiluliittoon liitytään kiinnostuksesta yleisurheiluun ja valmennuksen laatua pidetään hyvänä

Yleisurheilu kerää urheilusta tai liikunnasta kiinnostuneita seuraan laajalla rintamalla. Yhteinen nimittäjä seuraan liittymiseen näyttäisi olevan joku aikaisempi kontakti lajiin. Vanhemmat ovat saattaneet harrastaa yleisurheilua, kaverit ovat liittyneet aiemmin seuraan ja lisäksi seuraan liitytään myös muiden seurojen kautta. Kiinnostuksesta itse yleisurheiluun kertoon myös useat yhteydenotot suoraan seuraan ja Urhon Kisojen kautta yleisurheilukipinän syttyminen.

84 % vastaajista on tyytyväisiä valmennuksen laatuun. Parhaan mahdollisen arvosanan on antanut noin viidennes vastaajista. Kommunikointi kotien ja valmennuksen kesken herättää keskustelua ja myös palautetta. Tähän on pyritty seurassa myös vastaamaan.

Harjoitusmäärään ollaan niin ikään tyytyväisiä. Erittäin tyytyväisi määrän on yli neljännes vastaajista. Keskustelua ja palautetta muodostuu harjoitusten ajankohdista. Ajankohdat ikävä kyllä on monen asian summa ja toiselle sopiva aika ei välttämättä sovi aina toiselle. Ryhmäkoot ovat suurimman osan mielestä sopivat (23 % erittäin tyytyväisiä) mutta jonkin verran palautetta kertyy liian suurista ryhmistä mutta myös muutama toivoo lisää ”porukkaa” mukaan.

Viestintä

Myös tiedotuksen määrään ollaan seuran jäsenten ja vanhempien kesken tyytyväisiä.  Viestit ovat pääsääntöisesti selkeitä eivätkä sisällä turhaa informaatiota. Kommenttien perusteella kilpailuista voisi tulla enemmän tietoa varsinkin urheilijan aloitellessa. Tärkeimmät viestikanavat ovat ”jäsenrekisterin” sähköpostit sekä valmentajan lähettämä viestit.

Pääasiassa seuran toimintaan ollaan hyvin tyytyväisiä

Vaikka palaute on pääsääntöisesti todella hyvää, kriittisiäkin palautteita on mahtunut joukkoon. Olemme myös kaikista niistä erittäin kiitollisia. Tarkoitus on kehittää seuran toimintaa, valmennusta ja viestintää. Sitä varten tarvitsemme kaiken palautteen. Myös kriittisen.

Tulemme jatkossakin mittaamaan onnistumistamme vastaavilla kyselyillä, jotta selviää, mihin suuntaan työmme on seuraa vienyt. Palautteet on käsitelty yleisurheilujaoston johtoryhmässä ja kehityskohteisiin on sovittu toimenpiteet. Jatkossa näemmekin, miten olemme siinä onnistuneet.